Talvikauden 2019-2020 avajaiset

Nyt voidaan todella sanoa, että talvi yllätti! Viime sunnuntaina Lokinlammilla vielä soudettiin ja tänään lauantaina 9.11. avattiin talvikalastuskausi. Jäätä oli jo noin 15 cm. Lunta satoi runsaasti lähes koko päivän, pakkasta oli aamulla -5 astetta ja iltapäivällä lämpötila oli nollassa. Avajaispäivänä kalastuslupia myytiin 106 kappaletta. Mahdollisesti matalapaineesta johtuen kalan ottihalut olivat vaisut. Lisälupia tarvittiin vain neljä.

Katso lisää Kalastus/Avajaiset -sivulta.

Talvikalastuskausi alkaa la 9.11.

Lokinlampien talvikauden avajaiset la 9.11. klo 7.00. Lupien myynti avajaispäivänä alkaen klo 6.00 osoitteessa Lohitie, mökki 5. Tervetuloa!

Jäätä on muodostunut poikkeuksellisen hyvin. Tänään keskiviikkona mitattiin jään vahvuudeksi jo 86 mm, ja pakkassäätä on yhä luvassa.

Kesäkalastuskausi on päättynyt

Lokinlampien kesäkalastuskausi on päättynyt. Lammet saivat tänään jääpeitteen. Pyrimme avaamaan talvikalastuskauden välittömästi, kun jään vahvuus on noin 10 cm. Jos sääennusteet pitävät paikkansa, avajaiset olisivat mahdollisesti jo tulevana lauantaina. Jään mittaukset suoritetaan torstaina ja silloin päätetään, onko avajaiset lauantaina 9.11.

Kesäkauden 2019 avajaiset

Kesäkausi käynnistyi 18.5. erinomaisessa säässä, ja kalan ottihalut olivat hyvät. Avajaispäivänä myytiin kalastuslupia 168 kappaletta.

Katso lisää Kalastus/Avajaiset -sivulta.

Kesäkalastuskausi alkaa la 18.5.

Lokinlampien kesäkauden avajaiset la 18.5. klo 9.00. Kalastuslupien myynti avajaispäivänä alkaen klo 8.00 osoitteessa mökki 5, Lohitie. Tervetuloa!

Toukokuun ajan myymme kakastuslupia myös päiväkävijöille.

Päiväkävijätkin pilkille

Kalalaitokselta on luvattu, että saamme lisäeriä istutuskalaa. Tästä johtuen alamme myydä kalastuslupia myös päiväkävijöille la 16.2. klo 7.00 alkaen. Tervetuloa pilkille!

Talvikalastuskausi on käynnistynyt

Tällä kertaa Lokinlampien talvikalastuskausi käynnistyi 30.11. pienemmällä porukalla ilman perinteisiä avajaisia. Nuutisen veljekset tarvitsivat ensimmäiset lisäluvat heti puolen päivän jälkeen. Kala otti liitsiin ja ootto-onkeen. Sää oli talvinen, lämpötila -1 astetta.

Talvikalastuskausi käynnistyy rajoitetusti

Lokinlampien talvikalastuskausi päästään käynnistelemään pe 30.11. klo 12 rajoitetusti, eli myymme kalastuslupia vain mökkiasiakkaillemme. Viime kesän helteistä johtuen kalaa on saatavilla rajoitetusti kalalaitoksilta. Olemme saaneet sen verran kalaa, että pystymme turvaamaan säännölliset talven kalanistutukset mökkiasiakkaillemme. Jos kalansaanti laitoksilta helpottuu, niin voimme aloittaa kalastuslupien myynnin myös päiväkävijöille. Toiveissa on, että saisimme tarvittavan kalamäärän kevättalvella, kun kalalaitoksilla kalavarastojen tilanne tarkentuu. Tiedotamme, jos tilanne muuttuu.