Kesäkausi käynnistyi 18.5. erinomaisessa säässä, ja kalan ottihalut olivat hyvät. Avajaispäivänä myytiin kalastuslupia 168 kappaletta.

Parkkipaikka alkoi täyttyä jo klo 7 aikaan ja reppuja rupesi ilmestymään rannoille.

Minuutti avajaislaukauksen jälkeen aiemmin satavarmalla kalapaikalla oli aivan hiljaista, kun taas lampien eteläpäässä tarvittiin lisälupia ensimmäisen viiden minuutin aikana 20 kappaletta.

Avajaisten paras kalapaikka, johon tarvittiin eniten lisälupia.

Kalevi Myöhänen hoiteli näytösmäisesti kalanväsytyksen kameramiehen ollessa paikalla iltapäivällä Ala-Lokinlammella.
